keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Joulutähti

Tällainen simppeli joulutähtikortti syntyi viime viikonloppuna. En taaskaan muista kenen leimasinvalmistajan leimasin tämä on, mutta tosi näyttävä ja isokokoinen on. Eipä mahtuntut
enää koristeita, mutta eipä se mielestäni niitä kaivannutkaan. Jossain vaiheessa tuli heti leimattua kuvat ja laitettua ylös kaikki tiedot, mutta joku ihmeen laiskuus on tässäkin iskenyt. Täytyy yrittää parantaa tapansa tässäkin asiassa.

maanantai 30. marraskuuta 2009

Lisää enkeitä

Posti toi viime viikolla postilaatikkooni mieluisan yllärikirjeen ihanaiselta Tuulalta, joka ilahdutti mua lähettämällä tosi kauniita leimakuvia ja muutaman leimasimen. Harvoin olen ollut näin yllättynyt. Kiitos Tuula vielä kerran!

Enkelikuvien innoittamana tein muutaman kortin toisen vaalensini- ja toisen hopeanharmaansävyisenä. Nämä värit eivät ensimmäisinä ole mielessäni, kun joulukorttia ajattelen, mutta vaikka lopputulos oli näissä tosi erilainen verrattuna perinteisiin jouluväreihin, niin jotenkin itse tykkäsin utuisesta lopputuloksesta. Valitettavasti sävyt ovat niin vaaleat etteivät ne oikein hyvin näy kuvissa. Leimakuvat oli leimattu valokuvapaperille ja se kiiltonsa vuoksi vaikeutti kuvaamista.


torstai 19. marraskuuta 2009

Enkeleitä

Muutama enkelikortti tuli tehtyä viime viikolla, mutta nyt vasta ehdin laittaa tänne blogiin.


tiistai 17. marraskuuta 2009

Lumihiutaleita

Lumihiutaleita leimattuna ja stanssattuna tässä kortissa. Taustan leimasin pienellä Finnstamperin hiutaleleimasimella ja sitten värittelin stanssatut hiutaleet leimasinväreillä. Muutama hiutalehaaraniitti ja paljon kimalletta päälle. Nauhakin sopii aiheeseen ja itse asiassa siitä koko lumihiutaleidea tähän korttiin sai alkunsa.



Nyt alkaa olla yrityksessä se kaikkein työläin aika - ainakin toivottavasti, joten taitaa bloginikin pysyä melko hiljaisena. Jos vain ehdin kortteja tehdä, niin yritän niitä tännekin päivitellä.

Joulua olen rakentanut myymäläämme päivätolkulla ja pikkuhiljaa alkaa jo näyttämään joululta. Ikkunat somistetaan torstaina ja perjantaina, joten sen jälkeen pitäisi Modernon joulun olla valmis. Olen jouluihminen ja aina nauttinut joulun laittamisesta niin töissä kuin kotonakin, mutta nyt on kyllä valitettavasti hyvät fiilikset kateissa ja itku kurkussa olen monena päivänä töitä tehnyt. Syynä pahaan mieleen on liiketilassamme vallitseva pölyongelma. Taloyhtiön kellarissa tehdään paalutusremonttia ja jostain ilmastointikanavien kautta tulee hienoa pölyä aivan käsittämättömän paljon. Uusi tavara on alta aikayksikön harmaan pölyn peitossa ja kun sen pyyhin niin hetken päästä on taas sama juttu. Mietityttää vain miten asiakkaat suhtautuvat, kun kaikki tuotteet ovat pölyn peitossa. En ehdin millään koko ajan pyyhkiä vain pölyjä. Ja se on niin turhauttavaakin, kun hetken kuluttua tilanne on jälleen sama. Ongelma on ollut olemassa jo kuukausia, mutta nyt se entisestäänkin pahentunut.
Olemme tietysti yrittäneet isännöitsijän ja vuokranantajan kautta saada jotain apua tilanteeseen, mutta eiväthän ongelmamme ketään tunnu kiinnostavan. Jaksettava on eteenpäin tilanteesta huolimatta ja onneksi meillä on paljon ihania asiakkaita, jotka toivottavasti ymmärtävät tilanteen.

lauantai 7. marraskuuta 2009

Nalle kera tähtösten

Jälleen Lili of the valleyta. Tilasin sieltä alkusyksystä melkein kaikki heidän uusimmat joululeimasimet. Tykästyin kovasti niihin ja niistä oli silloin joku tarjous. Nyt sitten yritän jokaisesta saada ainakin yhden kortin tehtyä.

torstai 5. marraskuuta 2009

Pupujussit sukassa

Nämä ihanaiset pitkäkorvaiset puput ovat menneet sukkaan odottelemaan joulua. Tosi suloinen Lili of the valleyn leimakuva. Kuva on suhteellisen pieni ja sen kaveriksi mahtui vielä tuo kiva joulun tähti.

Tupsuihin ja sukan reunaan laitoin valkoista Flower Softia ja lopputulos oli hyvä. Kuvassa sitä ei vain valitettavasti tahdo näkyä.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Eka joulukorttini

VIHDOIN!!! Sain siis viimein viikonloppuna itseni askartelupöydän ääreen ja muutama korttikin syntyi. Tässä niistä yksi enkelikortti, joka on muuten eka joulukorttini tänä syksynä.

Kuva on valitettavan huono, kun skannasin sen. Tässä huushollissa ei ole edelleenkään kunnon kameraa. Tai kamera on varmaan kunnollinen, mutta akku huono. En vain millään haluaisi maksaa yhdestä kameran akusta yli 60 euroa. Ei kai siinä muukaan auta, kun kerran halpisakulla ei tee yhtään mitään. Yhden kuvan kun on ottanut niin jo on akku tyhjä.

torstai 29. lokakuuta 2009

Ei toimi.....

sanoi poikani aloitellessaan pikkupoikana kolmipyöräisellä ajoa. Ei tajunnut, että olisi pitänyt polkea, ihmetteli vain kun ei kulje eteenpäin. Tässä sitä ihmettelen minäkin, kun ei mikään toimi - ainakaan korttien suhteen. Koko ajan tuntuu olevan muuta tekemistä niin paljon ettei kertakaikkiaan ole ollut aikaa muuhun kuin muutaman kuvan värittelyyn. Koneella istun välillä iltamyöhään kuten nytkin, mutta aika on mennyt yrityksemme blogin ja nettisivujen päivittämiseen. Sitä kun pienessä yrityksessä tekee kaiken itse niin ei tahdo työpäivät millään riittää. Sata asiaa olisi tälläkin hetkellä mielessä, mitä pitäisi tehdä. Joulukin jo häämöttää uskomattoman lähellä ja siihenkin pitää liikkeessä hyvissä ajoin varautua.

Mutta ainahan voi toivoa, että ehkä tulevana viikonloppuna, kun lauantaikin on pyhä, ehdin hetkeksi istumaan askartelupöytäni ääreen. Huono, kun tulee liian pitkä tauko kortteiluun, niin ei tahdo enää löytyä minkäänlaista inspistäkään. Jotain hyvää siinä, että ei ehdi oikein paneutua korttijuttuihin. Nimittäin rahat ovat säästyneet, kun en ole moneen aikaan ehtinyt surffailla nettikaupoissa.

Haleja ja jaksamisia teille kaikille ihanille blogini lukijoille tämän nallukan kera.

tiistai 29. syyskuuta 2009

Kuulumisia

Hiljaista on ollut korttirintamalla, sillä olen tässä iltaisin askaroinut muuta. Olen nimittäin avannut myös yrityksellemme sisustus- ja keittiöliike Modernolle oman blogin. Ajattelin, että blogia on mukavampi ja nopeampi päivittää kuin nettisivujamme. Yrityksemme myy Turun keskustassa osoitteessa Eerikinkatu 2 kodin kiinteitä kalusteita kuten keittiöt, kylppärit ja liukuovikaapistot ja sen lisäksi meillä on mm. keittiö- ja kylpyhuonetarvikkeita sekä lahjatavaraa. Itse vastaan tuosta pikkutavarapuodin puolesta ja kun tämä netti on nyt niin nykyaikaa niin ajattelin, että asiakkaiden on kiva kotosalla käydä välillä katsomassa mitä uutta on tullut myymäläämme ja mitkä asiat ovat milloinkin ajankohtaisia. Jos teitä kiinnostaa kurkata yrityksemme sivuja tai uutta blogia niin nettisivut löytyvät osoitteesta www.moderno.fi ja blogiin pääsee nettisivujen kautta tai tämän sivun laidasta löytyvästä napista.

Toivottavasti tämän pienen infon myötä tapaan joskus liikkeessäämme myös teitä blogituttuja. Jos käytte Turussa, niin poiketkaa ihmeessä moikkaamaan.

Olen juuri ottanut myyntiin erikoisleivontatarvikkeita ja jotta enemmän niistä itsekin ymmärtäisin niin olen seuraillut kakkublogeja korttiblogien sijaan. Kyllä osaavat toiset tehdä mielettömän hienoja kakkuja. Pieni kutina olisi itsekin kokeilla, mutta pieni pelko on siinä, että jos leivontaharrastukselle antaa pikkusormen niin se vie koko käden. Ja rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että kahteen harrastukseen ei millään riitä aika ja etenkään raha. Eli toistaiseksi tyydyn ihailemaan muiden kätten töitä ja itse koitan saada aikaiseksi seuraavaan postaukseen jonkinmoista korttia.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Kokkinalle

Tämä kuva löytyi koneelta sattumoisin ja muistin etten ole sitä täällä blogissani vielä esitellyt. Tein kortin onnitteluksi kauppiaskollegoille, jotka Tampereella avasivat keittiötarvikeliikkeensä uudessa osoitteessa elokuussa. Tykkään tästä kokkaavasta nallesta ja tästä voisi tehdä isänpäiväkorttejakin ruoanlaitosta innostuneille miehille. Saas kattoo saanko yhtään aikaiseksi... Suunnitelmia on aina enemmän kuin varsinaisia tekoja - valitettavasti.....

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Iloa ja valoa elämääsi

Tällainen onnittelu-/tervehdyskortti tuli tehtyä viime viikolla. Omistan aika monta ruusuaiheista leimasinta ja tämä on sieltä kauneimmasta päästä. Kukka-aiheisia on aina kiva tehdä. Toisin on esim. isänpäiväkortit. Niistä ei tahdo sitten millään tulla mitään.

Tämä viikko on ollut vaikea askartelujen suhteen. Tuntuu etten saa tuossa pöydän ääressä mitään aikaiseksi ja ideat ovat kadoksissa. Äsken embossasin muutamia kuvia, jotka toivottavasti joskus paremman inspiksen tullen pääsevät kortteihin.

Luulen, että askarteluintokin paranisi, jos tuon askartelutilan saisi parempaan järjestykseen = mahtuisi kunnolla tekemään jotain. Kaikki tila vain alkaa olla käytössä kodinhoitohuoneen nurkkauksesta, joten en oikein tiedä mihin varastoida kaikki materiaalit ja välineet niin, että ne löytyisvät tarpeen tullen.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Muutama isänpäiväkortti

Muutama isänpäiväkortti tuli tehtyä viime viikolla. Kuvaaminen ja kuvien siirtäminen vaan on mulle aina se vastenmielisin juttu, joten välillä kestää ennen kuin kuvat ovat täällä.



Harikkaonnittelut

Simppelillä tyylillä Harrikan omistajalle onnittelukortti. Leimasin on tilattu joltain ruotsalaiselta firmalta, mutta ei nyt valitettavasti tule firman nimi mieleen. Harrikkanauha on samaisesta firmasta.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Kukkaistyttö

Syksyisiä oranssin ja keltaisen värejä tässä kortissa. Leimakuva on jossain vaihdossa tullut enkä edes tiedä, minkä valmistajan kuva on. Suloinen "kukkaistyttö" kumminkin.

torstai 3. syyskuuta 2009

Ruusu sinulle

Tällainen ihastuttava koira löytyi valmiiksi väritettyjen kasasta ja tällaisen kortin siitä sitten sain aikaiseksi. Taitaa olla ensimmäinen näin ruskeasävyinen korttini.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Helga-neiti kylvyssä......


Tämä Helga-neiti tuli kesällä väritettyä mökillä ja päätyi nyt kortiksi. Saippuakuplat inspiroivat leikkelemään ympyröitä ja niitä tuli sitten taustalle useampikin. Ympyrät tuntuivat kivalta ajatukselta, mutta kokonaisuudesta tuli jotenkin sekava. Tai sitten tuli liikaa muuta koristetta.

perjantai 28. elokuuta 2009

Halvalla EZ-mountia

Täytyy vinkata teille muillekin, kun sattumoisin löysin Englannista kaupan, josta saa halvalla EZ:taa ja postimaksukin on ILMAINEN. Kauppa on Onceuponastamp.co.uk ja EZ maksoi siellä 3,50 £ eli n. 4 €. Saatavana oli sekä ohuempaa että paksumpaa. Tuote löytyy vähän oudosta paikasta, kun on otsakkeen Grunge gallery stamps alla. Lisäksi tarjouksessa oli Distressin värit 5 kpl 20 £:lla eli edullisia mielestäni nekin, kun ei tullut postareita. Ja mikä vielä oli hyvää, toimitus oli täällä kolme päivää tilauksen jälkeen. Eli ainakin tämän ekan kerran jälkeen voisin tätä suositella.

Alkusyksyn flunssa on iskenyt meikäläiseen, joten voimat ovat poissa enkä jaksa oiken olla edes ylhäällä. Vielä saavat askarteluprojektit odottaa ja vähäisillä voimillani yritän välillä käydä katsastamassa mitä ihanuuksia te muut olette saaneet aikaan.

tiistai 25. elokuuta 2009

Muutama Tilda-tyttönen

Muutama Tilda-aiheinen kortti tuli tehtyä viime viikon alussa ja muistin etten olekaan niitä vielä saanut tänne saakka. Loppuviikon olin messuilla töissä ja eilinen meni siitä toipumiseen, joten mitään uutta en ole ehtinyt tehdä. Tänään oli vakaa tarkoitus saada muutama kortti aikaiseksi, mutta kello on jo 22.30, joten ei taida enää jaksaa aloittaa. Tulee vaan suttaa ja sekundaa, kun väsyneenä tekee. Aina tämä sama ongelma. Liian vähän tunteja vuorokaudessa.



maanantai 17. elokuuta 2009

Vauvakortteja

Pari vauvakorttitilausta tuli tyttövauvoille ja tein sitten muutaman ylimääräisen samalla kun vihdoin ehdin työpöytäni ääreen istahtamaan. Toinen toivomus oli ettei kortti saa olla vaaleanpunainen. Siinä sitä minulle, vaaleanpunaisen ystävälle, haastetta. Täytyy sanoa, että nuo vaaleanpunaiset versiot syntyivät paljon helpommin.

Huomenna se on sitten paluu arkeen, kun koululaiset aloittavat aherruksen. Uskomatonta, että meidän neidot aloittavat lukion ja poika menee viidennelle luokalle. Niin ne vuodet kuluvat, vaikka eihän sitä itse huomaa yhtään vanhenneensa!





perjantai 14. elokuuta 2009

Bloginamua tarjolla

Käykääpä kurkkaamassa Carolan uutta ihastuttavaa askartelutilaa ja osallistukaa samalla bloginamun arvontaan!

Tämän huushollin askartelurintamalla on hiljaista. Niin eilen kuin tänäänkin päätin, että tänäiltana teen ainakin yhden kortin ja taas on aika kulunut johonkin aivan muuhun. Aivan selvästi tarvitsisin vuorokauteen muutaman tunnin askartelua varten lisää.

perjantai 7. elokuuta 2009

Kokeilua ja kesäkuulumisia

Tässä muutama kokeilu, jotka tein itseasiassa jo muutama viikko sitten, mutta en ole muistanut laittaa niitä tänne blogiin. Kokeilin näihin sitä samaa kiiltäväpintaista kartonkia, johon tein toisen meriaiheisen kortin jokunen viikko sitten. Leimakuvat on embossattu ja sitten väritetty. Simppeleitä ja vähän erilaisia kortteja.




Vähän hiljaiseloa on ollut korttirintamalla, kun tuntuu, että kesälomalla aika on kadonnut johonkin. Mitään ihmeellistä ei ole tehty, mutta koko ajan on silti jotain muuta ettei ole ehtinyt työpöydän ääreen istua, vaikka mielikin olisi tehnyt. Mökillä on tullut väriteltyä suuremmallakin joukolla. Pari päivää olin juuri mökillä kuuden muksun kanssa ja kaikki halusivat innokkaasti väritellä kuvia. Hauska, miten innostus tarttuu. Vähän ahdasta oli välillä, kun kaikkin piti päästä samanpöydän ääreen, kun oli vain yhdet tussit. Nyt olisi materiaali, kun vain olisi aikaa koota kuvat korteiksi.

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Suuteleva pari



Eilen mounttasin uudet leimasimet ja tein ensimmäisen korttini niillä. Tällä kertaa suuteleva pari pääsi korttiin ja tämä käy mielestäni niin hää- kuin kihlajaiskortiksi.

Helmiäiskortti

Taavan ja Tarun innoittamana kokeilin minäkin helmiäiskortin tekoa. En nyt tiedä menikö konkareitten sääntöjen ja ohjeiden mukaan, mutta jonkinlainen toteutus tämäkin. Tällä tavalla saa kyllä suhteellisen nopeasti näyttäviä kortteja.



Skannasin kuvan, kun ei ollut kameraa lähettyvillä, joten lopputulos näyttää kyllä tosi vaalealta; ei juuri miltään. Mutta toi Blue Ridgen leimakuva on ihana, ihailkaahan sitä.



Tässä kortissa kokeilin kiiltäväpintaista kartonkia, jota joskus on tullut kokonainen pino ostettua, mutta sille en oikein ole käyttöä löytänyt. Ajattelin, josko se soveltuisi tähän tekniikkaan. Lopputulos ei ole niin hienostunut kuin helmiäiskartonkia käyttäen, mutta menettelee. Värit tulevat kirkkaampina esille.
Tämä purjelaiva on Inkadinkadon.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Apua kaivataan...

Vinkatkaahan ihanaiset askartelunystäväni miten leikkaatte esim. taustapaperit sopivankokoiseksi ellette leikkaa niitä esim. Cuttiksella? Hermot meinasivat taas äsken mennä, kun käytin saksia tai askarteluveistä ja viivotinta. Aina tulee reunoista epätasaiset ja kun riittävän kauan yrität saada suoraa reunaa alkaa paperi jo ollakin liian pieni. Firmassa olisi paperileikkuri, mutta se on mielestäni kömpelön suuri tällaista leikkaamista ajatellen. Oisko hyviä ehdotuksia millä helposti siistiä leikkausjälkeä?? Kiitos etukäteen kaikille, jotka viitsivät jakaa kokemuksiaan tästä asiasta. :)

Uusia leimasimia

Sain jossain vaiheessa askarteluystävältäni Tuulalta Whipper Snapperin leimakuvia "A June Wedding" valmiiksi embossattuina. Ihastuin kuvaan niin, että olisin halunnut leimasimen itselleni vaan ei sitä mistään löytynyt ei edes Whipper Snapperin omasta kaupasta. Viime viikolla toivorikkaana kävin katsomassa jälleen Whipper Snapperin sivuja ja iloiseksi yllätyksekseni leimasin oli tullut kauppaan. Lisäksi löytyi muita samankaltaisia yksinkertaisen tyylikkäitä leimasimia, joihin ihastuin totaalisesti. Pakkohan ne oli sitten tilata. Uskoisin, että näillä saa tehtyä upeita embossattuja kortteja. Lisäksi olin iloinen, että vaihtoehtona oli ottaa unmounted versio, koska silloin ne saa yleensä tulemaan halvemmalla postimaksulla kuin puupalikalliset.


keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Ruusula

Lupasin aiemmin laittaa tänne muutaman kuvan "Ruusulastani". Tila on niin pieni ettei kuvaaminen taidoillani ollut helppoa, mutta eiköhän näistä kuvista saa jonkinlaista käsitystä minkätyylinen pieni kesähuone (siis ent. leikkimökki) mulla on takapihallamme.




Pientä viimeistelyä vielä on, mutta pääosin huone alkaa olla valmis. Toivottavasti tulee edes joku hetki, jolloin voin täällä esim. lueskella rauhassa. Loma alkoi maanantaina, mutta koko ajan tuntuu olevan vaan jotain menoa. Siksi ei askartelurintamallakaan ole tapahtunut yhtään mitään.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Kiitosta kera ruusujen

Tämän kiitoskortin tein ystävättäreni siskolle, joka myi vanhan puusohvansa puoli-ilmaiseksi "Ruusulaani". "Ruusula" on vanha leikkimökkimme, jota viime kesänä vähän laajennettiin niin sain siitä oman kesähuoneen. Siellä saan sitten mielin määrin sisustaa romanttisesti ruusuin ja ruuduin. Romanttisesta tyylistä pidän kovasti, mutta se ei sovi kotiimme eikä varsinkaan ole mieheni mieleen. Verhokangas on jo ostettuna samoin sohvan patjanpäällinen kunhan vielä ehtisi tehdä ompelutöitä. Voin laittaa muutaman kuvan tänne blogiini kesäkammaristani kunhan saan tekstiilit valmiiksi.

Muistin, että varastoissani on muutama Mangolian penkkikuva ja sehän sopi tähän aiheeseen loistavasti. Ja ruusuja pitää olla runsaasti - tottakai. Kameralla en saanut millään kunnollista kuvaa, joten päädyin skannaamaan kuvan. Värit kyllä kärsivät kovasti skannaamisesta samoin kuin tuo sydän, jossa on glossy accentia.

torstai 25. kesäkuuta 2009

Lisää Pennyn kissa-aihetta

Tässä vielä toinenkin kissa-aiheinen kortti. Ruusuihin laitoin Glossy accentia ja niistä tuli tosi kivat. Kuinkas muutenkaan kuin vaalenpunaista sävyä tässäkin. Mulle niin ominaista linjaa tämäkin. Joskus oikein kiukuttaa, kun kaikista muista väreistä on jotenkin vaan niin vaikea tehdä mitään. Täytyy vissiin poistaa vaaleanpunaiset ja pinkit paperit valikoimista vähäksi aikaa. Ehkäpä sitten näkisi jotain muutakin...

Synttärikortti

Kissojen ystävälle tarvittiin synttärionnittelukorttia ja tämä Penny Blackin kissa oli juuri sopivasti valmiiksi väritettynä niin tein kortin sitten tällä kuvalla. Tykkään kovasti itse tästä leimasimesta.

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Lisää rippionnitteluja

Vielä muutama rippikortti, joissa käytetty Blue Ridgen-leimasimia sekä Inkadinkadon Raamattu-leimasinta.



perjantai 19. kesäkuuta 2009

Rippikortteja

Kyllä onkin aikaa hurahtanut viime päivityksestä. En oikein tiedä mihin aika katoaa, kun ei tunnu yhtään ehtivän askartelupöydän ääreen. Muutamia rippikortteja on tullut tehtyä, kun niille on ollut kysyntää.

Jäimme juhannuksenviettoon kotiin, kun sää ei houkutellut mökille. Ehkäpä tässä pyhinä ehtii vähän askarrellakin, jos sää on yhtä huono kuin tälläkin hetkellä. Kylmää ja sateista.

Oikein hyvää juhannusta teille kaikille ihanille askarteluystävilleni ja blogini lukijoille!!!

Tässä muutama rippikortti:





perjantai 15. toukokuuta 2009

Vielä yksi hääonnittelu



Tämä Forever friendsin nallehääpari oli valmiiksi väritettynä niin tein siitä kortin muiden hääkorttien jatkoksi. Tausta on tehty Englannista tilaamallani Anna Griffinin leimasimella.

Huomenna vapaapäivä pitkästä aikaa. Taitaa kyllä mennä ikkunanpesupuuhissa, mutta toivottavasti ehdin iltasella istahtamaan askartelupöydän ääreen. Ylioppilaskortteja tarvittaisiin vielä lisää. Aurinkoa viikonloppuunne!

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Häähumu jatkuu

Kun kerran häähumuun pääsin niin jatkoin sitten vielä samalla aiheella. Tämä Penny Blackin hääpari on niin iso ettei korttiin enää oikein koristeluja mahtunut. Ei kyllä mielestäni kovasti kaivannutkaan. Itse tykkäsin yksinkertaisesta lopputuloksesta. Kuva väritetty Distress Inkeillä, joita hankin juuri lisää. Tykkään kovasti väritellä niillä.Harjoitusta tosin vielä tarvitaan, mutta alku se on tämäkin.

tiistai 12. toukokuuta 2009

Kullan kimallusta hääparille

Sain ihanalta askarteluystävältäni Tuulalta yllätyspostia viime viikon lopulla ja se sisälsi myös nämä ihastuttavat embossatut kultaiset hääparikuvat. Ihastuin näihin heti ja sattui löytymään kullankimalteisia korttipohjiakin varastoistani. Tein sitten heti kaikki kolme saamaani kuvaa korteiksi hieman eri koristeita käyttäen. Kuvista tuli jälleen tosi huonoja, kun helmiäispaperi kiilsi. Pitäisi joskus ehtiä kuvata näitä päiväsaikaan, mutta kun mun oma aikani on aina näin ilta-/yömyöhään niin joutuu sitten kuvailemaan huonossa valossa muutenkin huonoilla taidoilla. Kuvia tarvitsisi myös vähän käsitellä, mutta en ole muka sitäkään koskaan ehtinyt....