perjantai 31. lokakuuta 2008

Isänpäiväkortti

Tuli yksi isänpäiväkorttikin väännettyä muutama päivä sitten vähän väkisin.
Valmiiksi väritetty kuva pyöri pöydälläni anellen päästä kortiksi ja tein sen sitten pois kuljeksimasta. Joulu on vain mielessäni enkä malttaisi juuri nyt tehdä yhtään mitään muita kortteja.

Viimeisimpiä hankintoja

Viime viikolla tuli poikettua paikalliseen askarteluliikkeeseen, mistä hankin nauhoja ja aivan ihania jouluaiheisia tarrakuvia. Tarrakuvat ajattelin tehdä korteiksi, mutta saapa nähdä kuinka käy.

Samalla reissulla poikkesin pieneen kangaskauppaan ja sieltä löytyi tosi edullisesti nappeja ja nauhoja, joten eipä sieltäkään tyhjin käsin lähdetty.


Pennyn lumiukko

Vaihdossa sain muutaman tällaisen ihkun lumiukkokuvan ja sain ne nyt korteiksi asti.
Samalla systeemillä tein, mutta pohjapaperi on vähän eriväristä.


Joulukortteja

Pitkästä aikaa kokeilin embossausta ja jo aikaa sitten hankkimaani lämpöpuhallinta.
Puhallin oli erinomainen apu ja helpotti huomattavasti kuumentamisvaihetta. Aiemmin käytin silitysrautaa ja sen kanssa yleensä kärysivät paperitkin. Muutamia uusia lumihiutaleleimasimia on tullut hankittua ja tuo enkelileimasin, joten kokeilin niitä nyt tällä embossaustekniikalla. Tässä lopputulokset.




Täytyy sanoa, että oli tosi kiva tehdä välillä tällaisia vähän erilaisia kortteja, kun noita väritysjuttuja tulee tehtyä pääasiassa. Vaikka eniten kyllä juuri pidän siitä väritysvaiheesta.

Ett trykk-lehti


Olen kerran aiemmin tilannut Norjasta Ett trykk-lehden, missä on paljon kuvia ihanista korteista ja vinkkejä miten niitä on tehty. Kieli on valitettavasti norjaa, mutta jos ruotsia osaa niin jotain saa kyllä selvää ja kuvat ovat hyviä ja puhuvat puolestaan. Nyt tilasin uusimman numeron ja samalla tuon toisenkin lehden, missä on enemmän skräppijuttuja. Olen ilmeisesti niin vanhanaikainen, että tykkään enemmän katsella lehteä kuin selata tietokoneen ruutua. Näistä saa kyllä paljon vinkkejä ja kuvin on jotain tekniikoitakin esitelty. Paras korttiaskartelua käsittelevä lehti mihin olen törmännyt. Lehteä voi tilata osoitteesta täältä.

perjantai 24. lokakuuta 2008

Onnittelukortteja

Muutaman onnittelukortin olen viikolla saanut aikaiseksi. Tuo pariskunta menee ystäväpariskunnallemme, joka on kutsunut meidät kanssaan juhlimaan 25-vuotishääpäiväänsä. Onnittelukortit tein muutamasta samanlaisesta kuvasta, jotka olen jo aiemmin värittänyt. Harjoittelin masking-tekniikkaa ja kun vaan aikaa on niin sillä saa kivoja, vähän erilaisia kortteja.





Kamerastani tuli muuten varsinainen askartelukamera. Ei toimi uuden akun kanssa, mutta kun pitää koko ajan virtajohdon seinässä niin silloin toimii. Eli korttikuvia voi ottaa. Olen yrittänyt metsästää huoltoa HP-kameralle, mutta ei olekaan mitenkään helppo juttu. Kukaan ei tunnu tietävät huoltopaikkaa ko. kameralle. Eli jos kameraostoksia teette niin valitkaa ihmeessä joku muu merkki.

maanantai 20. lokakuuta 2008

Bildmålarna-leimasimeni



Muistin, että olen sentään jotain saanut aikaiseksi. Sain tehtyä koosteen Bildmårna-leimasimistani. Näistä haluaisin ehdottomasti ehtiä tekemään joulukortteja.

Kuulumisia

Olen aivan ihmeissäni, kun huomasin, että kävijöitä (käyntejä) blogissani on ollut jo yli tuhat. Määrä on suuri, kun en ole edes kovinkaan monelle tutulle tätä osoitetta antanut. Kiitos teille kaikille keitä sitten lienettekään. Jättäkäähän joskus jotain kommenttia niin näkisin käykö täällä joku muukin tuttavien lisäksi.

Päivityksiä en ole valitettavasti ehtinyt tehdä sen enempää kuin korttejakaan. Yrityksemme muutto on edessä ja se taitaa kyllä viedä viimeisetkin voimavarat. Taitaa joulukortit jäädä tänä vuonna tekemättä. Täytyy yrittää muun vastapainoksi ehtiä edes jotain väkertää.

Ja kamerakin edelleen rikki. Olisin voinut muuten päivittää tänne kuvia muutamista viimeisimmistä hankinnoistani. Yksi niistä on Cuttlebug- yes, vihdoin ja viimein.
Kyllä sitä kauan olen harkinnut... Nyt joutavat sitten Fiskarsin leikkuri ja sabloonat myyntiin. Jos jotakuta kiinnostaa, niin laita sähköpostia. Lähetän sitten lisäinfoa mitä löytyy.

Tänään hain postista paketin Stämpelgårdenilta Ruotsista. Viime viikolla erehdyin heidän sivuilleen ja kuinkas ollakaan heti eka sivulla pisti silmääni aivan ihania papereita. Countryhenkistä ruutua ja raitaa eri väreissä. Pakkohan ne sitten oli tilata, kun olivat niin näköisiäni. Käyvät mielestäni niin joulu- kuin muihinkin kortteihin. Kyllä sieltä samassa lähetyksessä tuli sitten muutama puhtaasi jouluinenkin arkki ja joitakin kangaskukkia sekä stumpit. Erilaisia stumppeja olen kokeillut, mutta kaikki ovat tuntuneet tosi kovilta. Toivottavasti nämä olisivat pehmeämpiä. Viimeksi olenkin harjoitellut vesiväreillä maalaamista, mutta kyllä se on vaikeata.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Joulukortti uudella leimasimella

Puutarhatyöt veivät tänään aikaani, mutta yhden jouluisen kortin ehdin tehdä uudella leimasimella.



Leimasin: Bildmålarna
Taustapaperi: K & COmpany, Paprus
Tekstileimasin: Paperinauha

Uusia leimasimia

Jo alkuviikosta sain ihanaa postia Ruotsista. Bildmålarna sai nettikauppaansa lisättyä Pay Palin maksuvaihtoehdoksi ja näin ollen heiltä voi tilata nyt mistä maasta tahansa. Tosi kiva, että saivat näin nopeasti tuon maksutavan käyttöön niin ehdin saada noita joululeimoja ajoissa. Niihin erityisesti ihastuin, mutta kyllä sieltä varmasti tulee tilattua vielä muutakin. Käykää ihmeessä tutustumassa valikoimiin osoitteessa www.bildmalarna.se.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Art Impression - naisväkeä

Valmiiksi oli väritettynä muutamia Art Impressionin hauskoja naishahmojakin, joten teinpä niistä sitten kortit valmiiksi. Tänään oli varsinainen Art Impression-päivä. Oli kyllä helppo aloittaa korttien teko, kun oli väritettyjä kuvia valmiina.

Täytyy mainita, että kuvien värittämiseen ovat myös osallistuneet molemmat tyttäreni ystävineen. Kesällä mökillä sain kaikki innostumaan värittelystä - muuta ei olisi tehtykään. No ilo on puolellani. Nyt on sitten materiaalia valmiina. Kiitos tytöille!

Näiden + isänpäiväkorttien kuvien väritys Promarkereilla. Tekstileimasimet Papruksesta sekä pyöreät Taitopuoti Paperinauhasta.




Isänpäiväkortteja Art Impression

Tohvelisankaria ja urheilijaa...





Eipä tuossa viikolla ehtinyt juuri mitään tehdä tämän askartelun saralla, mutta otin sitten takaisin tänään sunnuntaina, kun oli niin sopiva askartelusää. Eipä tarvinnut lähteä puutarhatöihin, sen verran satoi ja myrskysi koko päivän.

Isänpäiväkortteja tein samalla leimakuvalla muutamia, kun vauhtiin pääsin. Kamerakin on taas rikki, mutta sain kuin sainkin sen toimimaan siten, että latausjohto on seinässä koko ajan. Eipä siis auttanut akun vaihto. Taitaa tietää uuden kameran hankintaa. Ei taida nykyään kannattaa mitään korjata.

torstai 2. lokakuuta 2008

Leimasimeni sekalaisia



Leimasimeni Inkadinkado



Leimasimeni PSX

Piti tänään vapaapäivänä tehdä kyllä tehdä jotain muuta, mutta innostuin tekemään näitä koosteita, joita on pitänyt tehdä jo vaikka kuinka kauan sitten. Aloittelin helpoimmasta päästä, sillä Magnolioita on ties kuinka paljon. Ehkä ne tulee sitten leimailtua joskus jonain toisena vapaapäivänä...



Penny Black-leimasimeni

Vihdoin viimein sain taas leimasinpäivitystäni eteenpäin ja sain tänään koosteet valmiiksi Penny Blackin-leimasimistani.

Muutaman isänpäiväkortin tein eilen ja jouluisia kuvia on tullut väriteltyä viime päivinä. Koitan saada isänpäiväkortit kuvattua, niin saan postauksen niistä myöhemmin.