perjantai 1. tammikuuta 2010

Hyvää uutta vuotta



Oikein hyvää uutta vuotta teille kaikille blogissani vieraileville!!! Täällä on ollut valitettavan hiljaista koko joulukuun. Joulukuu oli niin hektistä aikaa töissä ja vielä muutakin menoa ihan riittävästi, että askartelu ja kaikki muukin jäi. Muutaman joulukortin sain viimeisessä kiireessä sukulaisille/tuttaville tehtyä, mutta nekin jäivät kuvaamatta. En tiedä mihin katosi tänä vuonna aika joulukuussa, mutta mitään en saanut ajoissa kuntoon. Aina ennen olen pikkujouluna kaivanut esille koristeet, mutta nyt ne otettiin vasta viikko ennen joulua. Omat jouluvalmisteluni pääsin aloittamaan aatonaattona klo 19 ja aattona klo 15 tulivat vieraat. Eli eipä montaa tuntia aikaa jäänyt. Kaiken ylimääräisen karsimisella ja äitini avustuksella saatiin ajoissa joulupöytään ruokaa ja kaikki tyytyväisiksi. Loput päivät oli sitten pakko käyttää lepäämiseen. Liikkeemme oli kiinni myös uudenvuodenaattona ja myös huomenna lomaillaan. Joskus on pakko ottaa vähän aikaa itselle. Tänäänkin on mennyt koko päivä "nuokkumiseen" vaikka eilinenkin meni suhteellisen rauhallisissa merkeissä.

Ulkona on aivan ihanaa. Puhdasta valkoista lunta ja pakkasta. Iltapäivällä juuri sinisen hämärän tultua otin muutaman kuvan pihalta muistoksi tästä kauneudesta. Ylläoleva kuva on yksi niistä. Toivottavasti tätä nyt kestäisi, sillä pimeyttä ja vesisadetta en todellakaan kaipaa. Huomenna täytyy kaivaa sukset esille ja lähteä järvelle hiihtämään ellei pakkasta ole liikaa.

Tänäänkin teki mieli istahtaa askartelupöydän viereen, mutta en ehtinyt sitä ennen joulua siivota ja sen jälkeen en ole jaksanut, joten se sitten jäi tältäkin päivältä. Ehkä huomenna tai ylihuomenna.... Tarttis olla vähän enemmän tilaa, niin tavarat pysyisivät vähän paremmin järjestyksessä, kun ei kaikkea tarvitsisi säilyttää pinoissa ja päällekkäin.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Joulutähti

Tällainen simppeli joulutähtikortti syntyi viime viikonloppuna. En taaskaan muista kenen leimasinvalmistajan leimasin tämä on, mutta tosi näyttävä ja isokokoinen on. Eipä mahtuntut
enää koristeita, mutta eipä se mielestäni niitä kaivannutkaan. Jossain vaiheessa tuli heti leimattua kuvat ja laitettua ylös kaikki tiedot, mutta joku ihmeen laiskuus on tässäkin iskenyt. Täytyy yrittää parantaa tapansa tässäkin asiassa.

maanantai 30. marraskuuta 2009

Lisää enkeitä

Posti toi viime viikolla postilaatikkooni mieluisan yllärikirjeen ihanaiselta Tuulalta, joka ilahdutti mua lähettämällä tosi kauniita leimakuvia ja muutaman leimasimen. Harvoin olen ollut näin yllättynyt. Kiitos Tuula vielä kerran!

Enkelikuvien innoittamana tein muutaman kortin toisen vaalensini- ja toisen hopeanharmaansävyisenä. Nämä värit eivät ensimmäisinä ole mielessäni, kun joulukorttia ajattelen, mutta vaikka lopputulos oli näissä tosi erilainen verrattuna perinteisiin jouluväreihin, niin jotenkin itse tykkäsin utuisesta lopputuloksesta. Valitettavasti sävyt ovat niin vaaleat etteivät ne oikein hyvin näy kuvissa. Leimakuvat oli leimattu valokuvapaperille ja se kiiltonsa vuoksi vaikeutti kuvaamista.


torstai 19. marraskuuta 2009

Enkeleitä

Muutama enkelikortti tuli tehtyä viime viikolla, mutta nyt vasta ehdin laittaa tänne blogiin.


tiistai 17. marraskuuta 2009

Lumihiutaleita

Lumihiutaleita leimattuna ja stanssattuna tässä kortissa. Taustan leimasin pienellä Finnstamperin hiutaleleimasimella ja sitten värittelin stanssatut hiutaleet leimasinväreillä. Muutama hiutalehaaraniitti ja paljon kimalletta päälle. Nauhakin sopii aiheeseen ja itse asiassa siitä koko lumihiutaleidea tähän korttiin sai alkunsa.



Nyt alkaa olla yrityksessä se kaikkein työläin aika - ainakin toivottavasti, joten taitaa bloginikin pysyä melko hiljaisena. Jos vain ehdin kortteja tehdä, niin yritän niitä tännekin päivitellä.

Joulua olen rakentanut myymäläämme päivätolkulla ja pikkuhiljaa alkaa jo näyttämään joululta. Ikkunat somistetaan torstaina ja perjantaina, joten sen jälkeen pitäisi Modernon joulun olla valmis. Olen jouluihminen ja aina nauttinut joulun laittamisesta niin töissä kuin kotonakin, mutta nyt on kyllä valitettavasti hyvät fiilikset kateissa ja itku kurkussa olen monena päivänä töitä tehnyt. Syynä pahaan mieleen on liiketilassamme vallitseva pölyongelma. Taloyhtiön kellarissa tehdään paalutusremonttia ja jostain ilmastointikanavien kautta tulee hienoa pölyä aivan käsittämättömän paljon. Uusi tavara on alta aikayksikön harmaan pölyn peitossa ja kun sen pyyhin niin hetken päästä on taas sama juttu. Mietityttää vain miten asiakkaat suhtautuvat, kun kaikki tuotteet ovat pölyn peitossa. En ehdin millään koko ajan pyyhkiä vain pölyjä. Ja se on niin turhauttavaakin, kun hetken kuluttua tilanne on jälleen sama. Ongelma on ollut olemassa jo kuukausia, mutta nyt se entisestäänkin pahentunut.
Olemme tietysti yrittäneet isännöitsijän ja vuokranantajan kautta saada jotain apua tilanteeseen, mutta eiväthän ongelmamme ketään tunnu kiinnostavan. Jaksettava on eteenpäin tilanteesta huolimatta ja onneksi meillä on paljon ihania asiakkaita, jotka toivottavasti ymmärtävät tilanteen.

lauantai 7. marraskuuta 2009

Nalle kera tähtösten

Jälleen Lili of the valleyta. Tilasin sieltä alkusyksystä melkein kaikki heidän uusimmat joululeimasimet. Tykästyin kovasti niihin ja niistä oli silloin joku tarjous. Nyt sitten yritän jokaisesta saada ainakin yhden kortin tehtyä.

torstai 5. marraskuuta 2009

Pupujussit sukassa

Nämä ihanaiset pitkäkorvaiset puput ovat menneet sukkaan odottelemaan joulua. Tosi suloinen Lili of the valleyn leimakuva. Kuva on suhteellisen pieni ja sen kaveriksi mahtui vielä tuo kiva joulun tähti.

Tupsuihin ja sukan reunaan laitoin valkoista Flower Softia ja lopputulos oli hyvä. Kuvassa sitä ei vain valitettavasti tahdo näkyä.