torstai 29. lokakuuta 2009

Ei toimi.....

sanoi poikani aloitellessaan pikkupoikana kolmipyöräisellä ajoa. Ei tajunnut, että olisi pitänyt polkea, ihmetteli vain kun ei kulje eteenpäin. Tässä sitä ihmettelen minäkin, kun ei mikään toimi - ainakaan korttien suhteen. Koko ajan tuntuu olevan muuta tekemistä niin paljon ettei kertakaikkiaan ole ollut aikaa muuhun kuin muutaman kuvan värittelyyn. Koneella istun välillä iltamyöhään kuten nytkin, mutta aika on mennyt yrityksemme blogin ja nettisivujen päivittämiseen. Sitä kun pienessä yrityksessä tekee kaiken itse niin ei tahdo työpäivät millään riittää. Sata asiaa olisi tälläkin hetkellä mielessä, mitä pitäisi tehdä. Joulukin jo häämöttää uskomattoman lähellä ja siihenkin pitää liikkeessä hyvissä ajoin varautua.

Mutta ainahan voi toivoa, että ehkä tulevana viikonloppuna, kun lauantaikin on pyhä, ehdin hetkeksi istumaan askartelupöytäni ääreen. Huono, kun tulee liian pitkä tauko kortteiluun, niin ei tahdo enää löytyä minkäänlaista inspistäkään. Jotain hyvää siinä, että ei ehdi oikein paneutua korttijuttuihin. Nimittäin rahat ovat säästyneet, kun en ole moneen aikaan ehtinyt surffailla nettikaupoissa.

Haleja ja jaksamisia teille kaikille ihanille blogini lukijoille tämän nallukan kera.

4 kommenttia:

Carola kirjoitti...

Mullakin oli tuossa noita taukoja, ihan hyvää se tauko välillä tekee.
Kyllä se siitä sitten taas lähtee kun hommiin ryhtyy.
Haleja sinnekin päin :)

AN kirjoitti...

Kiva kuitenkin että käyt sillointällöin jakamassa kuulumisiasi täällä!!
Pohjasi on kaunis!

Taru Jehkonen kirjoitti...

Sellaista se välillä. Just eilen ajattelin sua kun pika piipahdin Turussa. Oli tarkoits tulla liikkeessä käymään, mutta en mä mitään ehtinyt.. oli taas liian tiukka aikataulu!! Haleja takaisin!

Unknown kirjoitti...

Haleja myös täältä ja kiitos postista! Taukoa on nyt minullakin, kun oli pari vaativampaa korttia tehtävänä ja näkojään vaatii "palautumista". Joulukortteja en ole vielä yhtään aloittanut. Mukavaa pyhäinpäiväviikonloppua!
TuulaL